Torvalds: Enemmän muovia kuin kalaa valtamerissä vuonna 2050 – jos emme reagoi heti

EU-komissio on antanut lakiehdotuksen, jonka tarkoitus on vähentää muovituotteiden haitallisia ympäristövaikutuksia. Kierrätyksen lisääminen ja muovijätteiden parempi käsittely ovat komission ehdotuksen keskeisiä toimia. Meriympäristön suojeleminen muovi

Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/ALDE) toimii Liberaalidemokraattien ryhmä ALDE:n pääneuvottelijana kalatalousvaliokunnassa. Torvalds pitää komission tavoitteita tärkeinä ja tervetulleina, mutta muistuttaa, että myös pienimuotoisen kalastuksen realiteetit on huomioitava niin, ettei vaatimuksia aseteta liian tiukoiksi:

”On riidatonta, että meidän on vähennettävä muovijätteen määrää merissämme. Tietyt tutkimukset viittaavat siihen, että nykykäytäntöä jatkamalla valtamerissämme on vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa. Tähän suuntaan jatkaminen on täysin vastuutonta. Näin ollen, tulen neuvotteluissa vaatimaan, tehokkaita toimenpiteitä jotka  varmistavat muovijätteen määrän todellista vähentämistä.

Tämän varmistamiseksi on kuitenkin myös tärkeää, että toimenpiteet ovat järkeviä. Siinä missä  isojen satamien täytyy pystyä vastaanottamaan isojakin määriä muovijätettä asianmukaisesti,  on kohtuutonta vaatia, että pienissä miehittämättömissä satamissa  kaukana saaristossa olisi samanlainen infrastruktuuri. Olen myös sitä mieltä, että kalastajat voivat olla ja ovat osa ratkaisua. Esimerkiksi aloitteet, joissa kalastajat auttavat merten puhdistamisessa ovat tervetulleita, mutta emme voi asettaa täyttä vastuuta yksinomaan kalastajien kannettavaksi. Kalastajat ovat kuitenkin ensisijaisesti kalastajia, ja näin tulee olla myös tulevaisuudessa.” 

Euroopan parlamentti käsittelee ehdotusta muoviesineistä kevään aikana, minkä jälkeenneuvottelut jäsenvaltioiden hallituksien kanssa ministerineuvostossa alkavat. Tavoitteena on, että laki valmistuu ennen Euroopan parlamentin vaaleja toukokuussa 2019.

Lisätietoja:

Nils Torvalds,+358 40 0432262

Anton Nilsson, +32 2 28 38 585

Nyt on Suomella profiilinnoston paikka

Suomen olisi korkea aika nostaa profiilia Euroopan poliittisella kentällä, sanovat RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist.

Lue edellinen artikkeli

Micaela Röman kandiderar i riksdagsvalet

Micaela Röman, journalist och fullmäktigeledamot i Sibbo, ställer sig till förfogande för Svenska Folkpartiet i riksdagsvalet våren 2019.

Lue seuraava artikkeli