Nylander: Inveonin yhdistyminen Practicumiin on tärkeä ruotsinkielisestä näkökulmasta

30.11.2018

Alkuviikosta tehtiin viimeiset päätökset Porvoossa sijaitsevasta ammattiopisto Inveonin siirrosta ammattiopisto Practicumiin joka sijaitsee Helsingissä.

Päätös oli monien vuosien kestävien  neuvotteluiden tulos jotka sisällytti myös uutta omistajapohjaa suomenkieliselle ammattikoulutukselle Itä-uudellamaalla

- On erittäin tärkeää että me nyt pystymme luomaan vahvan ammattiopiskeluyksikön Etelä-Suomessa jossa alueellinen läsnäolo sekä pääkaupunkiseudulla että Itä-Uudellamaalla turvataan, kansanedustaja Mikaela Nylander sanoo joka on intensiivisesti ollut mukana alusta asti.

- Synenergia vaikutukset saavutetaan oman kieliryhmän sisällä. Huomioiden ammattikoulutuksen kohdistuneet isot leikkaukset on tärkeää, että käytetään kaikkia resursseja maksimaalisesti. Ammattikoulutuksen sisältö muuttuu oleellisesti ja sillä on suuria vaikutuksia kaikkeen ammattikoulutukseen, Nylander toteaa.

- Isompi ruotsinkielinen yksikkö Etelä-Suomessa mahdollistaa myös yhteisiä panostuksia lyhyisiin, räätälöityihin koulutusmoduuleihin työtä tekeville kansalaisille. Tarve tämän tyyppiseen koulutukseen kasvaa, Nylander sanoo.

- Nyt on aika katsoa eteenpäin. Yhdessä luodaan ja markkinoidaan modernia ja vahvempaa ammattikoulutusyksikköä joka täyttää tarpeen kielitaitoisesta ja ammattitaitoisesta työvoimasta..

Kirjoittaja: