Henriksson: Pohjanmaan mitta on täynnä

Pohjanmaalla valmistaudumme tekemään loistavat eduskuntavaalit. On ilmiselvää, että ihmiset kaikkialla Pohjanmaalla ovat saaneet tarpeekseen hallituksen laiminlyönneistä.

Pohjanmaan RKP kokoontuu viikonloppuna vuosittaiseen kuntaparlamenttiin ja seuraa sen yhteydessä myös vaalikampanjaa Uumajassa. Pohjanmaan RKP valmistautuu hyvissä tunnelmissa, suurin odotuksin ja tarmolla tulevaan vuoteen ja kaikkiin vaaleihin.

– Pohjanmaalla valmistaudumme tekemään loistavat eduskuntavaalit. On ilmiselvää, että ihmiset kaikkialla Pohjanmaalla ovat saaneet tarpeekseen hallituksen laiminlyönneistä. Vaadimme oikeudenmukaisuutta päätöksiin, sanoo RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

– Tämän kauden aikana hallitus on muun muassa heikentänyt pohjanmaalaisten oikeutta hoitoon kieltämällä Vaasan keskussairaalan täyspäivystyksen ja pakottamalla Pietarsaaren sairaalan lakkauttamaan toimivan päiväkirurgian. Myös suunnitelmat sijoittaa lääkärihelikopteri Seinäjoelle huomioimatta meren läheisyyttä on toinen esimerkki. Kun on kyse valtatie 8:sta on aika tajuta, että Turun ja Oulun välisen osuuden on kuuluttava runkoverkkoon. Tie on elintärkeä sekä alueen elinkeinoelämälle että ihmisille.

– Hallituksen on nyt herättävä siihen, miten huonosti Pohjanmaata on kohdeltu tällä vaalikaudella. Jos ette halua kuunnella minua, niin kuunnelkaa kaikkia alueen ihmisiä, jotka ovat saaneet tarpeekseen! Teillä on vielä mahdollisuus korjata nämä asiat.

Helsingissä täytyy satsata pienempiin

Helsinkiläispoliitikot Silja Borgarsdóttir Sandelin ja Martina Harms-Aalto ovat huolestuneita pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen hälyttävästä tilanteesta.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: EU:n on reagoitava Orbanin ylilyönteihin

Euroopan parlamentti äänestää Strasbourgin täysistunnossa keskiviikkona päätöslauselmasta, joka ehdottaa toimenpiteitä Unkarin menettelyä vastaan.

Lue seuraava artikkeli