Henriksson: Lasten oikeudet ovat aikuisten vastuu

Miltä tulevaisuus näyttää riippuu niistä edellytyksistä mitä annetaan tuleville sukupolville. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään. Jotain mitä monella lapsella ympäri maailmaa, ja myös Suomessa, ei ole.

 – Se että saan tehdä työtä heidän puolesta jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään ja että voin edistää heidän mahdollisuuksia elämässä on yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Lapsen parasta on meidän kaikkien parasta, puoluejohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Perusta lasten tasavertaisille mahdollisuuksille luodaan jo ensimmäisinä elinvuosina. Siksi myös varhaiskasvatus on niin tärkeä. Tutkimukset näyttävät, että varhaiskasvatuksella on pitkäjänteisiä myönteisiä vaikutuksia lasten oppimiseen ja sosiaalisiin taitoihin teini-ikään asti. Suomessa ollaan ylpeitä siitä, että pidämme hyvää huolta lapsistamme. Tästä huolimatta osallistuminen varhaiskasvatukseen on liian alhainen, mistä myös OECD on huomauttanut. Vuonna 2016 vain noin 68% 1-6 vuotiaista suomalaisista lapsista osallistuivat varhaiskasvatustoimintaan. Noin kolmasosa lapsista jäivät siis ulkopuolelle.

– RKP ehdottaa, että kaikilla yli kolmevuotiailla lapsilla olisi oikeus neljään tuntiin maksuttomaan varhaiskasvatukseen päivässä. Tämä on tärkeä toimenpide joka kannustaa perhettä ja lasta varhaisessa vaiheessa lapsen elämässä, Henriksson sanoo.

Jotta lapset ja nuoret kykenisivät suorittamaan peruskoulun ja toiseen asteen koulutuksen loppuun menestyksekkäästi  heidän vointinsa on oltava hyvä. Meidän on panostettava ennaltaehkäisevään työhön nuorten keskuudessa

 – Lapset ja nuoret täytyy helposti saada päästä kuraattorin ja psykologin puheille siellä missä he liikkuvat, Henriksson painottaa.

 – Suomella on oltava tavoitteena olla maailman lapsiystävällisin maa. Silloin meidän on tehtävä  politiikkaa jota edistää lapsiperheitä ja heidän arkea. Luodaan joustava perhevapaauudistus, nostetaan esille korkealuokkaista varhaiskasvatusta ja koulua jota lapsi voi käydä riippumatta taustastaan tai vanhempien sosioekonomista tilanteesta. Tämä voi myös vaikuttaa nuorten suomalaisten perheiden halukkuuteen muuttaa takaisin Suomeen, ulkomailla vietetyn ajan jälkeen. Seuraava hallitus on panostettava vahvasti lapsikysymyksiin, Henriksson lopettaa.

Lapsiystävällinen Suomi edellyttää aktiivista työtä kuunnallisella tasolla

Tänään 20. marraskuuta vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Syksyn aikana useampi hälyttävä raportti on julkaistu lasten hyvinvoinnista Suomessa. Kansanedustajat Thomas Blomqvist ja Anders Adlercreutz (RKP) katsovat kehitystä kauhistuneina.

Lue edellinen artikkeli

Alexander Lång valittu EU-parlamentaarikko Nils Torvaldsin erityisavustajaksi

Alexander Lång, 27, aloittaa työt erityisavustajana europarlamentaarikko Nils Torvaldsin (RKP/ALDE) avustajakokoonpanossa tammikuussa 2019.

Lue seuraava artikkeli