Itämeri, EU ja Venäjä

Christina Gestrin: Poliittiset erimielisyydet eivät saa vaarantaa Itämeren pelastamista

 – Rehevöityminen on Itämeren vakavin ympäristöongelma. Rehevöitymisen vaikutukset, kuten kuollut merenpohja ja leväkukinta, ovat lisäntyneet, vaikka päästöt ovat vähentyneet sitten 1980-luvun. Kuormitus johtuu siitä, että fosforia vapautuu pohjasedimenteistä kun merenpohjasta tulee hapeton. Merenpohja sitoo hyvin hitaasti uutta happea, ja siksi tarvitsemme tutkimusta ja uusia keinoja miten merenpohjaan voidaan sitoa happea nopeammin. Itämeren kaikki päästöt on myös saatava vähenemään, sanoo Christina Gestrin.

Itämerikonferenssin aikana puututaan myös itämerimaiden ja lähialueiden ajankohtaiseen ja vaikeaan poliittiseen tilanteeseen. Euroopan investointipankki ja Pohjoismaiden investointipankki eivät vallitsevien olosuhteiden aikana investoi uusiin projekteihin Venäjällä. – Haluan painottaa kuinka tärkeää on, että EU jatkaa aktiivista ympäristötyötä Venäjän, Valkovenäjän ja Ukrainan kanssa Itämeren pelastamiseki. Poliittiset erimielisyydet eivät saa kaataa Itämeren ympäristötyön positiivista suuntaa, sanoo Gestrin.

– Vodokanalin vedenpuhdistamo Pietarissa on positiivinen esimerkki menestyksekkäästä yhteistyöstä. Kaliningradista puuttuu edelleen vedenpuhdistamo ja viemärivesi valuu suoraan puhdistamattomana Itämereen. Vedenpuhdistamon rakentaminen Kaliningradiin on paljon myöhässä. Venäjän tulisi pitää kiinni lupauksesta rakentaa moderni vedenpuhdistamo Kaliningradiin nopeasti, sanoo Gestrin.

Christina Gestrin osallistuu parlamenttaariseen Itämerikonferenssiin (Baltic Sea Parliamentary Conference, BSCP) Olsztynissa, Puolassa. Gestrin oli BSPC:n puheenjohtajana vuosina 2008- 2011 ja hänellä on edelleen tärkeä rooli raportoijana rehevöitymisestä ja BSPC:n tarkkailijana HELCOM:issa. Gestrin ja Mecklenburg-Vorpommernin parlamentin puhemiehen, BSPC:n varapuheenjohtaja Sylvia Bretschneider, esittelevät tämän vuoden tarkkailijaraportin HELCOM:ista Itämerikonferenssin yhteydessä 24–26.8.2014.

Tarkkailijaraportti löytyy osoitteessa: http://www.bspc.net/page/show/24 Lisätietoja: Christina Gestrin, 050-5113121

Bruten skuldspiral tryggar välfärdssamhället

Svenska riksdagsgruppen önskar få balans i statsekonomin, trots de krävande åtgärder det innebär.

Lue edellinen artikkeli

Neljä uutta ehdokasta Uudellamaalla

RKP:n Uudenmaan piiri nimesi eduskuntavaaliehdokkaita

Lue seuraava artikkeli