Nyt asetetut taloudelliset ehdot ovat johtaneet taloudellisiin leikkauksiin jossa byrokratiaa vähennetään ja palkkoja alennetaan. Taloudellisessa ahdingossa on erityisen tärkeätä kohdistaa toimenpiteet siten että heikommassa asemassa olevien tilanne, erityisesti lasten tilanne, ei huonone. Hylättyihin lapsiin jää ikuiset arvet. Yhdenkään perheen Euroopassa ei pitäisi tarvita luopua lapsistaan taloudellisista syistä.
– Olemme jo saaneet järkyttäviä raportteja lapsiperheistä jotka epätoivoisaan hylkäävät lapsensa. Tukipakettien tarkoitushan pitää olla auttaa Kreikkaa pääsemään uudelleen jaloilleen, eikä tehdä Kreikasta kehitysmaata velkakirteessä. Olisi syytä pohtia tarvitseeko Kreikka ennen muuta humanitaarista apua jos pankkien tukeminen ei tuo ihmisten arkeen apua vaan pelkästään turvaa hallinnon investoinnit esimerkiksi kreikan lentoteolllisuudelle, huomauttaa Biaudet.
– Tukirahoilla Kreikan täytyy turvata heikko-osaisten perusturva kun taas Kreikan isot puolustusvoimat eivät meidän tukeamme kaipaa, sanoo Biaudet.
