Rahanpesun ja veropaon vastaista työtä priorisoitava

EU-komission tulee nykyisen rahanpesun vastaisen direktiivin mukaan olla vastuussa ja ylläpitää listaa maista, joita voidaan pitää rahanpesun osalta korkean riskin maina.

Europarlamentti äänesti eilen komission uusinta ehdotusta vastaan. ALDE:n ja RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds, joka seuraa kysymystä liberaalin ryhmän puolesta, pitää parlamentin päätöstä oikeana.

– Komission esittämä lista on kaikkea muuta kuin riittävä. Käytännössä komissio on leikannut ja liimannut kansainvälisen Financial Action Task Force:n listasta, mutta se ei riitä. Vaikka esimerkiksi Pohjois-Korea on hiljattain liitetty listalle, puuttuu sieltä esimerkiksi Panama. Lista ei yksinkertaisesti ole kattava, Torvalds sanoo.

Komissio toteaa puolestaan, että siltä puuttuu resursseja kattavamman listan ylläpitämiseksi. Torvalds sanoo ymmärtävänsä argumentin, mutta toteaa samalla, että komission olisi tarkasteltava priorisointejaan.

– Viime aikojen vuodot osoittavat, että Eurooppa menettää suuria määriä verotuloja veropaon seurauksena, sekä sen, että pestyä rahaa käytetään rikollisuuden ja terrorismin rahoittamiseen. Resurssien riittämätön allokointi tällaisessa tilanteessa on vastuutonta. Eurooppa pystyy kyllä parempaan!

Itsepäinen ja lyhytnäköinen hallitus työllistää eduskuntaa

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson moittii hallitusta piittaamattomuudesta Vaasan keskussairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen kysymyksessä.

Lue edellinen artikkeli

Astrid Thorsista Liberal Internationalin varapuheenjohtaja

Astrid Thors on valittu Liberal Internationalin varapuheenjohtajaksi järjestön 70-vuotis-juhlakongressissa Andorrassa.

Lue seuraava artikkeli