Nuoret työmarkkinoille minijobs-mallin avulla

Viime viikolla Sipilän hallitus esitteli valtion talousarvioesityksensä vuodelle 2017. Odotukset työllisyystoimenpiteistä olivat korkealla, mutta valitettavasti niitä ei lunastettu.

Jos hallitus tosissaan tavoittelee työllisyysasteen nostamista lähellekään 72 prosentin tavoitetta ennen vaalikauden loppua, täytyy nuorten työllisyystason nostamiselle luoda uusia mahdollisuuksia, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz (RKP).

– Nuorisotyöttömyys on hälyttävällä tasolla ja vaatii toimenpiteitä pikimmiten. RKP:n minijobs-mallissa alle 30-vuotias nuori voisi ansaita esimerkiksi 500 euroa kuukaudessa ilman, että tulo vaikuttaisi tukiin tai muihin etuisuuksiin. Nuoret saavat silloin mahdollisuuden arvokkaaseen työkokemukseen, joka edistää työllistymistä tulevaisuudessa. Työllistyminen antaa nuorille myös jalansijan yhteiskuntaan ja ehkäisee siten syrjäytymistä.

Minijobs-malli tarjoaa lisäksi porkkanan työnantajille nuorten palkkaamiselle alhaisempien työnantajamaksujen muodossa. Malli rajoittaa kuukausittaista työaikaa, eli se ei kilpaile vakituisen työpaikan kanssa. Se on työkalu, joka suoraan edistää nuorten työllistymistä ja alentaa samalla työnantajien kynnystä palkata lisätyövoimaa.

– Tilastokeskuksen mukaan nuorisotyöttömyyden taso tämän vuoden elokuussa oli 11,8 prosenttia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kymmenes nuori, joka ei opiskele, on vaarassa syrjäytyä. Hallituksen aloitteet eivät ole olleet tarpeeksi kunnianhimoisia ratkaistakseen ongelmat. Kehotan hallitusta todella harkitsemaan malliamme yhtenä toimenpiteenä pyrkiessään 110 000 uuden työpaikan tavoitteeseensa.

Henriksson kannattaa Lundbergia Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta valitsi tänään Britt Lundbergin Pohjoismaiden neuvoston presidenttiehdokkaaksi.

Lue edellinen artikkeli

Sananvapautta ei saa käyttää väärin!

Anders Chydenius toimi aktiivisesti sananvapauden, vapaakaupan ja liberaalien arvojen puolesta ja loi näin perinnön, joka näkyy yhteiskunnassamme vielä tänä päivänä.

Lue seuraava artikkeli