Henriksson: Viha iski keskuuteemme

RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson tuomitsee Turun eiliset väkivallanteot, joita poliisi nyt tutkii terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä. Henrikssonin mukaan minkäänlaista väkivaltaa ei voi hyväksyä.

Henriksson korostaa, että hirvittävät teot Turussa kohdistuivat koko meidän yhteiskuntaamme kohtaan ja niitä tulee käsitellä suurimmalla vakavuudella.

– Nyt myös tämäntapainen viha löysi tiensä Suomeen. Se, että joku hyökkää viattomia syyttömiä ihmisiä kohtaan keskellä päivää järkyttää ja tyrmistyttää minua. Emme kuitenkaan saa antaa vihan lannistaa meitä Suomessa. Meidän tulee jatkaa arjessa elämistä ja liikkumista kaduilla sekä toreilla, kuten olemme tottuneet tekemään, sanoo Anna-Maja Henriksson.

Eilen poliisi ja monet siviilihenkilöt osoittivat suurta rohkeutta ja toimivat esimerkillisesti.

– Haluan osoittaa suuret kiitokset maamme poliisille. Poliisi työskentelee epäitsekkäästi yhteiskuntamme turvallisuuden puolesta. Kiitollisuus ja suuri ihailu kohdistuvat myös kaikkiin siviilihenkilöihin, jotka kieltäytyivät antautumasta pelolle ja auttoivat viranomaisia ja muita ihmisiä läheisyydessään eilisen hirvittävän tilanteen aikana Turussa.

– Uhrit ja heidän omaisensa ovat nyt ajatuksissamme. Avoimia kysymyksiä on paljon. Meidän on nyt syytä katsoa päivä kerrallaan ja antaa viranomaisille työrauha.

Rantschukoffista Nils Torvaldsin kampanjapäällikkö

Elisabet Rantschukoff aloittaa tänään 15.8.2017 työnsä presidenttiehdokas Nils Torvaldsin kampanjapäällikkönä. Erityisavustajana toimiva Rantschukoff on virkavapaalla Euroopan parlamentista kampanjan ajan.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Nu behövs insikt, förståelse och beslutsamhet

Viktigast är vår medmänsklighet och vår förmåga att dela den sorg och den förskräckelse människorna i offrens omedelbara närhet känner, säger Nils Torvalds om fredagens terrordåd.

Lue seuraava artikkeli