Henriksson sotesta: Hallituksen tavoitteet eivät täyty talouspolitiikan osalta

08.03.2018

Veronmaksajien rahoilla ja näin suurella uudistuksella ei saa pelata uhkapeliä.

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson epäilee, että hallituksen uusi valinnanvapausesitys ei täytä hallituksen omia tavoitteita, esimerkiksi kustannusten nousun hillitsemistä.

 Mitä tapahtui vastuulliselle taloudenpidolle? Jos sote-uudistuksen kustannussäästöt eivät toteudu, murenee myös pohja hallituksen koko talouspolitiikalta. Siihenkin tosiasiaan olisi nyt syytä kiinnittää huomiota, sanoo Henriksson.

 Nyt poliittiset intohimot ja arvovaltakysymykset jyräävät, mutta sote-uudistuksen tavoitteet unohtuivat. Se on todella surullista.

Monet Suomen johtavista asiantuntijoista ovat todenneet, että muutkaan sote-uudistuksen tavoitteet eivät ole täyttymässä.

 Miten hallitus voi tieten tahtoen esittää uudistusta, joka ei täytä sille asetettuja tavoitteita? Kustannustavoitteesta lipsumisen voisi vielä ymmärtää, jos uudistuksen kaikkein tärkein tavoite eli yhdenvertaisemmat sote-palvelut saavutettaisiin. Mutta asiantuntijoiden mukaan näin ei ole tapahtumassa. Siksi on käsittämätöntä, että hallitus puskee uudistustaan eteenpäin, sanoo Henriksson.

 On vastuutonta, että hallitus ei aio tehdä valinnanvapaus esityksen notifikaatiota EU:lle.  Veronmaksajien rahoilla ja näin suurella uudistuksella ei saa pelata uhkapeliä.

Kirjoittaja: