Henriksson: Hallituksen kinastelu aktiivimallista on farssimainen

05.01.2018

Minulle on käsittämätöntä, että hallitus ensin runnoo uudistuksen läpi eduskunnassa, ja vain muutama päivä myöhemmin hallituspuolueet riitelevät asiasta avoimesti mediassa.

Hallitus ajoi ennen joulua läpi ison työttömyysturvan uudistuksen, eli niin sanotun aktiivimallin.

 En lakkaa ihmettelemästä hallituksen vastuutonta tapaa tehdä politiikkaa. Minulle on käsittämätöntä, että hallitus ensin runnoo uudistuksen läpi eduskunnassa, ja vain muutama päivä myöhemmin hallituspuolueet riitelevät asiasta avoimesti tiedotusvälineissä. Kuka oikein johtaa hallituksen työllisyyspolitiikkaa, kysyy RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen lausunnot aktiivimallista ovat täysin ristiriidassa kokoomuslaisen kehitysministeri Kai Mykkäsen lausuntojen kanssa. On ilmeistä, että keskusta ja kokoomus ovat eri mieltä siitä, tuleeko työttömiä voida pakottaa muuttamaan työn perässä, jotta työttömyysturva ei pienenisi.

 Entä mitä tekee Sininen tulevaisuus samaan aikaan, kun kaksi muuta hallituspuoluetta riitelee uudistuksesta keskenään? Sininen tulevaisuus vaikenee ja katsoo riitaa sivusta, vaikka nimenomaan puoluetta edustava työministeri Lindström on aktiivimallista vastaava ministeri. Tämä muistuttaa enemmän farssia, kuin vastuullista hallituspolitiikkaa.

 RKP haluaa vähemmän byrokratiaa – ei uudistuksia, jotka sitä lisäävät. Kansaneläkelaitos saa uudistuksen myötä monta uutta tehtävää, johon Kela ei ole varautunut. Vaikuttaa siltä, että malli on vaikea toteuttaa oikeudenmukaisella tavalla. Pelkään, että tämä malli ei yksistään tue työllisyyttä, varsinkaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä, Henriksson sanoo.

Kirjoittaja: