Hallitus on vastuussa huonoista päätöksistään

30.07.2017

RKP:n puheenjohtaja, entinen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan istuvan hallituksen tekemät muutokset turvapaikanhakuprosessiin ovat olleet kaikilta osin haitallisia.

Viime vuoden elokuussa hallitus lyhensi turvapaikka-asioiden valitusaikaa ja rajoitti avustajien käyttöä ensimmäisessä haastattelussa. Tämän lisäksi hallitus rajoitti oikeuden toimia avustajana oikeusaputoimistoille ja niiden palkkaamille lakitoimistoille tai asianajajille.

- Nämä muutokset heikentävät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Oli suuri virhe kieltää esimerkiksi Pakoilaisneuvontaa ja muita pakolaiskysymyksiin erikoistuneita avustamasta turvapaikanhakijoita ensimmäisessä haastattelussa. Tästä epäkohdasta minä ja RKP sekä moni asiantuntija huomautti eduskuntakäsittelyn yhteydessä, Henriksson sanoo.

- Nyt hallituksen uudistus on käytännössä johtanut verovarojen väärinkäyttöön, kun rahaa laitetaan sellaisten juristien taskuihin, jotka hyötyvät ihmiset hädästä ilman, että ovat aidosti kiinnostuneita tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Lopulta nykyinen järjestelmä heikentää oikeusvaltiomme uskottavuutta.

Tällä hetkellä hallinto-oikeus muuttaa noin kolmasosan Migrin turvapaikkapäätöksistä. Samalla tuomioistuimet hukkuvat turvapaikkahakemuksiin liittyviin valituksiin. Suomen asianajajaliitto on jo tarttunut nopeita voittoja ilman turvapaikanhakijoiden asiaan perehtymistä hakevien asianajajien ongelmaan. Henrikssonin mukaan pohjimmainen ongelma on kuitenkin hallituksen vuosi sitten tekemissä muutoksissa.

- Oikeusministeri Häkkäsen ja hallituksen on nyt ryhdyttävä toimeen ja korjattava virheensä. Jälkikäteen on selvää, että muutokset olivat ajattelemattomia ja johtivat juuri siihen, mistä minä ja RKP elokuussa 2016 varoitimme. Silloin prosessia haluttiin nopeuttaa muutoksilla, mutta alkaa olla yhä ilmeisempää, että tarkoitus oli saada ihmiset nopeammin ulos maasta. Hallituksella on nyt vastuu korjata ongelmat ja vetää takaisin tekemänsä haitalliset päätökset.

Kirjoittaja: