Hallitukselta puuttuu arvopoliittinen kompassi

11.07.2017

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista arvokeskustelua yhteiskunnassa.

Hänen mukaansa Sipilän hallitus ei yhtenä päivänä voi viitata hallituksen sisäiseen luottamuspulaan ja seuraavana päivänä kuitata keskustelun päättyneeksi vain, koska on onnistunut keräämään eduskunnan enemmistön.

- Politiikassa on aina kyse priorisoinneista. Haluan nähdä päätöksentekoa, joka etsii ratkaisuja, en sellaista politiikkaa, joka luo eriarvoisuutta. Kyse on siitä, että kaikille taataan samat mahdollisuudet hoitoon, varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, Henriksson sanoi puheessaan RKP:n päivänä SuomiAreenalla.

Henriksson painottaa, että vallitsevassa haastavassa turvallisuustilanteessa ja Brexit-äänestyksen jälkimainingeissa tarvitaan yhtenäisiä Pohjoismaita, ja vahvaa EU-yhteistyötä. Tässä Suomen on näytettävä arvojohtajuutta ja selkeää profiilia.

- Arvojohtajuudessa on kyse siitä, että etsitään yhdessä ratkaisuja yhteisiin maailmanlaajuisiin ongelmiin. Siinä ei ole kyse eristäytymisestä tai perääntymisestä. Mikäli hallitus ei ryhdy käymään keskustelua Suomen EU-visiosta ja siitä, kuinka me olemme mukana luomassa kansalaisten Eurooppaa, uhkaa Suomi jäädä EU-politiikan ajopuuksi.

- Nyt näyttää siltä, että hallitukselta puuttuu arvopoliittinen kompassi, ja että se antaa vähiten haluavan asettaa askelmerkit. Antamalla kaikkein EU-kriittisimmälle ryhmälle vastuun EU-ministerisalkusta, heikentää hallitus omaa uskottavuuttaan EU-politiikassa. Ei formulassakaan laiteta jarruttajaa kuskin paikalle.

Kirjoittaja: