Demilitarisoinnin kyseenalaistaminen ei paranna turvallisuustilannetta

Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoi tämän aamun Ykkösaamussa, että Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta voitaisiin keskustella esimerkiksi osana Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ministeri Niinistö lausuu Ahvenanmaan demilitarisoinnin tilasta. Ykkösaamussa hän toteaa olevan naivia uskoa demilitarisoinnin vähentävän Ahvenanmaahan kohdistuvaa uhkaa kriisitilanteessa.

– Tällaiset lausunnot ovat turhia ja vahingoittavat hallituksen ja Ahvenanmaan välistä luottamusta. Lausunnoista voi tulkita, etteivät hallitus ja Suomi seiso täysin Ahvenanmaan demilitarisoinnin takana, sanoo Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström.

Itämeren saarten strategista merkitystä ei ole kukaan epäillyt, mutta Ahvenanmaan demilitarisoinnin kyseenalaistamisella ei voiteta mitään.

– Ahvenanmaan demilitarisaatio on vanhempi kuin Suomen itsenäisyys, ja maailma on demilitarisoinnin jälkeen nähnyt huomattavasti suurempia jännitteitä kuin tällä hetkellä näemme. Toki sodankäynti ja asejärjestelmät ovat muuttuneet sitten Krimin sodan 1856, mutta demilitarisoinnin perusteet eivät ole muuttuneet tippaakaan.

– Koska Ahvenanmaan demilitarisoinnista säädetään kansainvälisillä sopimuksilla, joita ei Suomi eikä Ruotsi yhdessä eikä erikseen voi muuttaa, on pikemminkin haitallista kyseenalaistaa demilitarisointi poliittisten pisteiden poimimiseksi.

Toimiva turvapaikkajärjestelmä pelastaisi henkiä

Eduskunnan hallintovaliokunta on tällä viikolla tutustunut Välimeren pakolaiskriisiin ja muun muassa vieraillut Sisilian Pozzallon vastaanottokeskuksessa.

Lue edellinen artikkeli

Perhevapaiden uudistaminen on välttämätöntä

Helsingin Sanomat kertoi eilen keskiviikkona hallituspuolueiden erimielisyyksistä perhevapaiden mahdollisesta uudistamisesta ja uudistamisen aikataulusta.

Lue seuraava artikkeli