Miten RKP toimii?

Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. koostuu jäsenyhdistyksistä, joita ovat puolueen paikallisosastot, erityisyhdistykset ja alueelliset piirit. Piirien tehtävänä on helpottaa ja tukea paikallisosastojen toimintaa paikallisten  tarpeiden ja esiin nousevien kysymysten pohjalta. RKP on jaettu viiteen piiriin: Helsinki, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pohjanmaa ja Muu Suomi.

Puoluekokous

Puoluekokous on RKP:n ylin päättävä elin. Puoluekokous asettaa poliittiset tavoitteet ja määrittelevät puolueen toiminnan suuntaviivat. Puoluekokoukseen kokoontuu edustajia kaikista paikallisosastoista ja erityisyhdistyksistä sekä jäsenjärjestöistä Svensk Ungdom, Svenska Kvinnoförbundet ja Svenska Seniorer päättämään yhteisistä asioista. Yhteensä puoluevaltuutettujen määrä nousee noin kolmeen sataan.

Puoluekokous järjestetään säännönmukaisesti kerran vuodessa, kesäkuun toisena viikonloppuna. Ylimääräisiä puoluekokouksia voidaan myös kutsua koolle esimerkiksi presidenttivaalien alla.

Puoluekokouksessa käsitellään ehdotuksia ja aloitteita. Ehdotukset ovat puoluehallituksen esittämiä, kun taas aloitteet tulevat jäsenyhdistyksiltä. Puoluekokouksen aloitteet koskevat perinteisesti kaikkea asiamiesposteista globaaleihin kohtalonkysymyksiin. Puoluepäivillä valitaan myös puoluevaltuusto, puolueen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Puoluevaltuusto

Puoluevaltuusto koostuu puolueen puheenjohtajasta, kolmesta varapuheenjohtajasta ja 46 jäsenestä henkilökohtaisine varajäsenineen. Puoluevaltuuston tehtävä on mm. suunnitella puolueen politiikkaa pidemmällä aikavälillä, valita puoluehallitus, vahvistaa tilinpäätös, käsitellä aloitteista annettuja lausuntoja ja tehdä aloitteista päätösesityksiä puoluepäiville.

Puoluehallitus

Puoluehallitus koostuu puolueen puheenjohtajasta, kolmesta varapuheenjohtajasta sekä yhdestätoista muusta jäsenestä, jotka puoluevaltuusto on nimennyt. Puoluevaltuuston puheenjohtajalla, puolueen ministereillä, europarlamentaarikoilla ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajalla on läsnäolo-oikeus ja sananvalta puoluehallituksen istunnoissa. Puoluesihteeri toimii esittelijänä. Puoluehallitus on operatiivinen elin, joka hoitaa juoksevia asioita. Sen tehtävänä on muun muassa määritellä puolueen kanta ajankohtaisissa poliittisissa, rakenteellisissa tai taloudellisissa kysymyksissä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Puolueen kansanedustajat muodostavat ruotsalaisen eduskuntaryhmän. Pääsääntöisesti siihen kuuluu myös Ahvenanmaan vaalipiirin edustaja. Eduskuntaryhmää avustaa ryhmäkanslia, jota johtaa pääsihteeri. Kullakin kansanedustajalla on lisäksi henkilökohtainen avustaja.

Suomen ruotsalainen kansanpuolue Euroopan parlamentissa

Euroopan parlamentissa RKP kuuluu liberaalien ryhmään. RKP on Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen ALDE:n täysivaltainen jäsen vuodesta 1995.

Paikallisosasto – puolueen kulmakivi

RKP:llä on paikallisosastoja kaikkialla ruotsinkielisessä Suomessa. Puolue järjestää toimintaa käytännössä kaikilla paikkakunnilla, joilla asuu ruotsinkielisiä. Paikallisosastot ovat puolueen jäsenyhdistyksiä ja niillä on oikeus olla edustettuina puoluepäivillä.

länk till loakalavdelningar

Kunnallisjärjestö on paikallinen yhteistyöelin

Kunnallisjärjestö toimii kattojärjestönä ja yhteistyöelimenä kunnissa, joissa on useita paikallisosastoja. Kunnallisjärjestön tärkein tehtävä on koordinoida ja kehittää RKP:n politiikkaa kunnan tasolla, organisoida paikallistoimintaa, tukea paikallisosastoja kuten myös jäsenjärjestöjä Svensk Ungdom, Svenska Kvinnoförbundet ja Svenska Seniorer. Paikallisosastot kuuluvat kunnallisjärjestöön, mutta ovat itsenäisiä rekisteröityjä yhdistyksiä. Kunnallisjärjestön hallitus koostuu paikallisosastojen edustajista.

Erityisyhdistykset

RKP:ssä vaikuttaa tällä hetkellä yhdeksän erityisyhdistystä. Yhdistykset ovat yleensä valtakunnallisia ja niitä yhdistää kiinnostus tiettyyn asiaan. (länk erityisyhdistykset)

länk till specialföreningar

Valiokunnat

Puoluehallitus nimittää vuosittain joitakin valiokuntia. Puolueen valiokunnat löytyvät täältä:

länk till utskottsförteckning

Svensk Ungdom

Svensk Ungdom (RKP-nuoret) on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisojärjestö. www.su.fi

Svenska Kvinnoförbundet

Svenska Kvinnoförbundet on RKP:n naisjärjestö. www.kvinnoforbundet.fi

Svenska Seniorer

Svenska Seniorer on RKP:n seniorijärjestö. http://svenskaseniorer.fi/start/