RKP tyytyväinen puolueiden väliseen neuvottelutulokseen Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen RKP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen poliittisten luottamustehtävien paikkajakoon. Neuvottelujen perusteella RKP:llä on aluehallituksessa kolme paikkaa, joista yksi on toisen varapuheenjohtajan paikka. Lisäksi puolue saa kansalliskielilautakunnan puheenjohtajuuden. RKP on edustettuna kaikissa lautakunnissa ja jaostoissa. RKP:ta edusti neuvotteluissa vt. toiminnanjohtaja Jenny Vilén ja valtuustoryhmän väliaikainen puheenjohtaja Henrik Wickström.

– Olemme iloisia siitä, että onnistuimme saavuttamaan tavoitteemme neuvotteluissa. Vahva edustus sekä aluehallituksessa että lautakunnissa takaa sen, että olemme laajasti mukana työskentelemässä toimivan hoidon ja hoivan puolesta – kaikille asukkaille koko alueella ja omalla äidinkielellä,  Henrik Wickström sanoo.

– Kansalliskielilautakunnalla on keskeinen rooli ruotsinkielisten palvelujen seurannassa. Olemme iloisia, että saamme lautakunnan puheenjohtajuuden. Lautakunnan puheenjohtajalla on myös läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa, mikä puolestaan tuo lisää vaikutusvaltaa hallituksen työskentelyyn, Wickström sanoo.

Wickström iloitsee siitä, että neuvottelut paikkajaosta poliittisten ryhmien kesken saatiin päätökseen nopeasti.  Puolueiden hyvä yhteistyö on tärkeää valtuustotyöskentelyn kannalta. 

RKP:n valtuustoryhmän seuraava ryhmäkokous on ensi sunnuntaina. Myöhemmin helmikuussa RKP julkaisee omien edustajiensa paikkajaon eri toimielimissä. 

 

Henrik Wickström Länsi- Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi

Suomen ruotsalainen kansanpuolue teki erittäin hyvän vaalituloksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja nousi 12 valitulla henkilöllä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. RKP:n äänikuningas Henrik Wickström tähtää nyt vaaleissa saamaansa valtavan kannatuksen jälkeen hallituksen puheenjohtajistoon. Wickström sai kolmanneksi eniten ääniä koko maassa. Hänen äänimäärä oli huikeat 5 865. Puolueiden välisten neuvottelujen tuloksena RKP saa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toisen varapuheenjohtajpaikan.

Lue edellinen artikkeli

RKP:n valtuustoryhmä Pohjanmaan hyvinvointialueella kokoontui ensimmäistä kertaa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen vastavalitut edustajat Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustossa kokoontuivat ensimmäistä kertaa maanantai-iltana. Ryhmä valitsi Patrick Ragnäsin väliaikaiseksi ryhmäpuheenjohtajaksi poliittisten neuvottelujen ajaksi. Väliaikaisiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Maria Palm ja Johan Kullas.

Lue seuraava artikkeli