Kaikki tiedämme, että alkoholi on suuri kansanterveysongelma Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laskee, että alkoholin aiheuttamat haitat maksavat yhteiskunnallemme noin miljardi euroa vuodessa. Se on erittäin paljon rahaa. Tämän lisäksi välilliset kustannukset, kuten työstä poissaolot, ovat vielä suuremmat.

Eduskunta edellytti viime vuonna, että hallitus selvittää kevätistuntokauden 2010 loppuun mennessä 1.1 2008 voimaan tulleiden alkoholimainontarajoitusten vaikutukset sekä arvioi mielikuvamainontaa koskevien lisätoimenpiteiden tarvetta. Samalla työryhmän piti pohtia laajemminkin nuoriin vaikuttavaa alkoholijuomien markkinointia, nuorten alkoholikäyttöön vaikuttamista sekä mahdollisuuksia vaikuttaa alkoholikäytön aloittamisikään.

Meillä on liberaalimpi alkoholimainontalainsäädäntö kuin monessa muussa EU-maassa. Esimerkiksi viinimaa Ranskassa niin kutsuttu mielikuvamainonta on kiellettyä.

Joku viikko sitten työryhmä julkisti kantansa, ja suorastaan hämmästyttävää oli, että niukimmalla mahdollisella enemmistöpäätöksellä työryhmä päätti ettei lähde ehdottamaan mielikuvamainonnan kieltämistä. Toki työryhmän kokoonpano oli sellainen, että puolet jäsenistä edusti teollisuutta ja toinen puoli terveyttä edistäviä tahoja. Niin muistioon jätettiinkin neljä eriävää mielipidettä.

Jos joku väittää, ettei mainonnalla voida vaikuttaa ihmisiin, niin voi perustellusti kysyä miksi ihmeessä sitten mainostetaan ylipäänsä. Tänään et voi välttyä alkoholin mielikuvamainonnasta kun liikut ympäri maatamme. Mainokset tulevat vastaan niin kaduilla kuin toreilla – ja ennen kaikkea televisiossa. Nuoria ihmisiä kuvataan mm. onnellisina ja kauneina yhdessä jonkun alkoholijuoman kanssa. Totta kai sillä voidaan vaikuttaa, ja myös lapsiin jotka ovat mainonnalle erityisen alttiita.

Jos todella haluamme vaikuttaa nuorten ja lasten alkoholinkäyttöön, niin pitäisi käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja. Ei mainonnan rajoittaminen yksin tietenkään riitä, mutta ilmiselvää on että nuorten alkoholinkäyttöön sillä ei ainakaan olisi kielteistä vaikutusta. Sen tosiasian sinänsä pitäisi riittää.

Tätä taustaa vastaan on kovin kummallista, että sosiaali- ja terveysministeriön kokoomuslainen valtiosihteeri Rantahalvari oli enemmistön kannalla, eikä puoltanut mainonnan rajoittamista. Toivon, että asiasta vastaava ministeri Paula Risikko olisi asiassa toista mieltä ja että saisimme eduskuntaan käsiteltäväksi asiaa koskeva lakimuutos.

Anna-Maja Henriksson